Blogit

Työn ilo

Satuin taannoin kuulemaan kahvilassa viereisen pöydän keskustelun, jossa kaksi nuorehkoa naista moitti työpaikkaansa ja lähinnä pomoaan. Ei se kuulemma ymmärrä, ei kuuntele, eikä osaa mitään, sanoivat he yhteen ääneen.

Keskustelu viereisessä pöydässä kääntyi sitten neitojen omien asioiden puimisiin, ja kävi selville, että toinen neidoista oli stressin johdosta ollut jo 2 kk sairauslomalla. Hän kyllä harrasti joogaa, kävi leffoissa, ulkoili ja oli menossa poikaystävänsä kanssa Lappiin rentoutumaan ja toinen harkitsi samaa eli saikun hakemista, koska töissä oli niin ahdistavaa. Työpaikalla oli kuulemma menossa YT-neuvottelut “ihan vaan työntekijöiden kiusaksi”, talous oli ajautunut huonolle tolalle, “koska se pomo on niin huono talouden kanssa”, lounassetelit oli jäädytetty “ja varmaan ne johtoryhmässä käyttää itse kaikki lounarit”.

Mieleeni pulpahti sanat “työn ilo” ja “vastuu.”

 

Neitojen vuoropuhelussa ei ikävä kyllä esiintynyt näitä sanoja. Työn iloa ei koettu, päinvastoin työn surua tai jopa työn vihaa. Vastuu kaikesta oli muualla, ei itsessä laisinkaan.

Toimintaympäristön rajut murrokset, ostoskäyttäytymisen muutos, pitkittynyt talouden lama – nämä kaikki vaikuttavat yrityksen kuin yrityksen toimintaan. Usein vieläpä johtajista riippumatta. Kun talous sakkaa, on pakko pienentää kuluja ja yritettävä sopeuttaa toimintaa uuden tilanteen mukaiseksi. Ikäviäkin leikkauksia joudutaan monesti tekemään – mutta pääsääntöisesti ne tähtäävät yrityksen tervehdyttämiseen ja työpaikkojen säilyttämiseen.

Väkisin ei tietenkään työn iloa synny, mutta eikö jotakin ilon aihetta silti löytyisi. Vastuun ottamista omasta työstään korostetaan nykyään joka paikassa ja se onkin merkittävä seikka työssä viihtymisen lisäämiseksi, ja työn laadun parantamiseksi – sanoisinpa jopa, että kyseessä on yrityksen kannattavan toiminnan kulmakivi. Kuulemani keskustelu lienee kuitenkin harvinainen poikkeus, sillä oman kokemukseni perusteella voin todeta, että sitoutunut henkilöstö kyllä joustaa ja tsemppaa, jos työpaikkaa kohtaa jokin haastava tilanne.

Mielestäni työn ilo on avainsana viihtymiseen ja työpanokseen ja oikeastaan kaikkeen, mitä työpaikalla tehdään. Työn iloa kokee itse kukin eri tavoilla ja erilaisista asioista, mutta mielestäni iloa ja motivaatiota saa ainakin työssään kehittymisestä ja onnistumisista, asiakkaan ja/tai pomon kehuista, hyvästä työpaikan ilmapiiristä, kivoista työkavereista, yhteisistä Tyky-päivistä jne. Työn ilo kuuluu kaikille – myös pomolle. Työn ilon saamiseen ja antamiseen voi ihan jokainen vaikuttaa. Hankalistakin asioista, tilanteista ja hetkistä päästään yli keskusteluilla, avoimuudella ja runsaalla tiedottamisella.

Kehu vaikka joka päivä yksi työkaverisi – se on hyvä alku lisätä työn iloa työpaikallesi. Toinen vinkki: harkitse, minkälaisista asioista puhut kovaan ääneen kahvilassa. Joku viereisessä pöydässä voi kuulla.

Kirjoittanut

HANNELE HYÖDYNMAA

TOIMITUSJOHTAJA


Mainio

Blogikirjoitus. No voi…

Kirjoittaminen ei kuulu harrastuksiini. Kirjoitin viimeksi lukiossa. Olen sen jälkeen elänyt kauemmin kuin ennen sitä. Sain silti tehtäväksi kirjoittaa blogijutun.

Alkujärkytyksestä selvittyäni ajattelin, että ”Selvä sitten”. Mikä on pahinta mitä voi tapahtua? Epäonnistuminen? Yksi blogikirjoitus jää välistä? Ei ehkä kovin paha, kun ottaa huomioon, että lopulta kuitenkin kuolee.  En tiedä mikä olisi parasta, mitä voisi tapahtua, mutta ehkä tässä voi vaikka oppia jotain.

Mitä tästä voisi oppia?

Asioihin suhtautumista.  Alun reaktio blogikirjoitukseen oli negatiivinen, ”Ei! En osaa. Enkä halua”. Vähän ajan päästä suhtautuminen blogitekstin kirjoittamiseen oli  ”Vaikka, ihan sama…” . Seuraava vaihe olisi ehkä ”Joo, tästähän tulee hyvä! ”.  Suhtautuminen muuttuu tehdessä.

Tahmean alun selättämistä. Vuosi sitten tein työntekoa nopeuttavan scriptin Indesigniin. Opiskelin, kokeilin, erehdyin ja opiskelin lisää. Yksinkertainen koodinpalanen ilmoitti virheestä, mutta kuitenkin teki sen mitä halusin. Nyt vuosi myöhemmin kirjoitin lyhyessä ajassa pätkän, joka tekee saman asian, on lyhyempi, eikä anna virheilmoitusta. Alku saattaa olla vaikeaa, kuitenkin jossain vaiheessa on kiva huomata osaavansa. Aivan samoin kävi tässä projektissa: ei tämä teksti alussa kulkenut.

Prosessiajattelua. Yksinkertaisen ja helpon ratkaisun keksimiseen voi mennä aikaa. Aluksi ei voi tietää, mitä ei tiedä. Kun lähtee kirjoittamaan blogia, alkuperäinen tarina ei pakosta ole se, mikä tulee julkaistua. Toisaalta, loputtomiin ei voi hinkata, kun joskus pitäisi saada tavaraa pihalle.

Apua yllättäviinkin tilanteisiin. Kun on harjoitellut ilmoitusten sijoittelua sanomalehden sivulle niin paljon, että täynnä olevalle sivulle saa lisättyä vielä 2x100mm ilmoituksen, ei astianpesukone tai auton tavaratila ole koskaan täynnä. Blogitekstissä vastaava haaste tulee tiivistelmän kanssa: miten puristan tämän jutun ytimen muutaman lauseen tiivistelmäksi? Tätä en ole harjoitellut. Ehkä siinä minun pitää kysyä apua joltakin muulta.

Ensimmäisen kuukauteni jälkeen mainiolaisena, on käynyt selväksi, että Mainiossa on niin paljon tietoa ja osaamista, että ammattitaitoni varmasti kasvaa ja syventyy entisestään, ja saan apua tehtävissä, joissa en itse ole parhaimmillani. Tekstisisältöjen kanssa minulla on apuvoimia, minun roolini on auttaa heitä layoutin ja graafisen maailman kanssa. Tiimityönä.

Mutta jos sittenkin oppisin tiivistämään tekstin, saisivat leiskat aivan uudella tavalla ilmaa. Tyhjä tila. Se myy.

Kirjoittanut

Otto Toivakka

graafinen suunnittelija


Mainio päivä

Sain kokea Mainion päivän

Mainio ja pallo

Toimistossa on vilinää ja vilskettä, nauru kantautuu korviini kun toimiston väki vastaanottaa vieraan Mainion päivänä. Olen saanut tehtäväkseni dokumentoida Mainion päivän, jonka tähtenä on kuusivuotias poika nimeltä Mainio.

 

Hurmaava Mainio täyttää toimiston riemunkiljahduksilla ja energisellä olemuksellaan sekä toimiston seinän piirustuksilla, hyppii ilosta, loikkaa säkkituoliin ja huutaa “pommi!”. Mainion persoonallinen nauru ilostuttaa ja saa hyvälle tuulelle. Toimiston väki kokoontuu juhlistamaan vieraan saapumista kahvikupposen ja naposteltavien äärelle ja kaikilla on iloinen sekä hyvä meininki, nauru ja raikuu ja vitsit lentävät. Mainio saa lahjaksi Mainion paidan sekä jalkapallon, jonka hän innoissaan sieppaa Hannele Mainion kädestä.

Seuraavaksi suuntamme Pyynikin jalkapallokentälle, jossa käydään ottelu Mainio vastaan Mainio. Kentällä on niin mukavaa, ettei Mainio millään haluaisi lopettaa pelaamista. Minä puolestani yritän pysyä vikkelän Mainion perässä kameroineni. Ottelu päättyy Mainion voittoon, olemme kokeneet pelaamisen riemua, haikeina, mutta iloisella mielellä hyvästelimme toisemme.

Olo on väsynyt, mutta onnellinen toiminnan täytteisen päivän jälkeen. Toimistossa on hyvä meininki ja huumori, tuntuu siltä, että olen tullut oikeaan paikkaan. Ensimmäinen päivä Mainiossa Mainion päivänä, mikäs sen mainiompaa.

Kirjoittanut

Oona Seppänen

Oona ja Mainio

 


1 2 3 11