Blogit

Mainio

Blogikirjoitus. No voi…

Kirjoittaminen ei kuulu harrastuksiini. Kirjoitin viimeksi lukiossa. Olen sen jälkeen elänyt kauemmin kuin ennen sitä. Sain silti tehtäväksi kirjoittaa blogijutun.

Alkujärkytyksestä selvittyäni ajattelin, että ”Selvä sitten”. Mikä on pahinta mitä voi tapahtua? Epäonnistuminen? Yksi blogikirjoitus jää välistä? Ei ehkä kovin paha, kun ottaa huomioon, että lopulta kuitenkin kuolee.  En tiedä mikä olisi parasta, mitä voisi tapahtua, mutta ehkä tässä voi vaikka oppia jotain.

Mitä tästä voisi oppia?

Asioihin suhtautumista.  Alun reaktio blogikirjoitukseen oli negatiivinen, ”Ei! En osaa. Enkä halua”. Vähän ajan päästä suhtautuminen blogitekstin kirjoittamiseen oli  ”Vaikka, ihan sama…” . Seuraava vaihe olisi ehkä ”Joo, tästähän tulee hyvä! ”.  Suhtautuminen muuttuu tehdessä.

Tahmean alun selättämistä. Vuosi sitten tein työntekoa nopeuttavan scriptin Indesigniin. Opiskelin, kokeilin, erehdyin ja opiskelin lisää. Yksinkertainen koodinpalanen ilmoitti virheestä, mutta kuitenkin teki sen mitä halusin. Nyt vuosi myöhemmin kirjoitin lyhyessä ajassa pätkän, joka tekee saman asian, on lyhyempi, eikä anna virheilmoitusta. Alku saattaa olla vaikeaa, kuitenkin jossain vaiheessa on kiva huomata osaavansa. Aivan samoin kävi tässä projektissa: ei tämä teksti alussa kulkenut.

Prosessiajattelua. Yksinkertaisen ja helpon ratkaisun keksimiseen voi mennä aikaa. Aluksi ei voi tietää, mitä ei tiedä. Kun lähtee kirjoittamaan blogia, alkuperäinen tarina ei pakosta ole se, mikä tulee julkaistua. Toisaalta, loputtomiin ei voi hinkata, kun joskus pitäisi saada tavaraa pihalle.

Apua yllättäviinkin tilanteisiin. Kun on harjoitellut ilmoitusten sijoittelua sanomalehden sivulle niin paljon, että täynnä olevalle sivulle saa lisättyä vielä 2x100mm ilmoituksen, ei astianpesukone tai auton tavaratila ole koskaan täynnä. Blogitekstissä vastaava haaste tulee tiivistelmän kanssa: miten puristan tämän jutun ytimen muutaman lauseen tiivistelmäksi? Tätä en ole harjoitellut. Ehkä siinä minun pitää kysyä apua joltakin muulta.

Ensimmäisen kuukauteni jälkeen mainiolaisena, on käynyt selväksi, että Mainiossa on niin paljon tietoa ja osaamista, että ammattitaitoni varmasti kasvaa ja syventyy entisestään, ja saan apua tehtävissä, joissa en itse ole parhaimmillani. Tekstisisältöjen kanssa minulla on apuvoimia, minun roolini on auttaa heitä layoutin ja graafisen maailman kanssa. Tiimityönä.

Mutta jos sittenkin oppisin tiivistämään tekstin, saisivat leiskat aivan uudella tavalla ilmaa. Tyhjä tila. Se myy.


Mainio päivä

Sain kokea Mainion päivän

Mainio ja pallo

Toimistossa on vilinää ja vilskettä, nauru kantautuu korviini kun toimiston väki vastaanottaa vieraan Mainion päivänä. Olen saanut tehtäväkseni dokumentoida Mainion päivän, jonka tähtenä on kuusivuotias poika nimeltä Mainio.

 

Hurmaava Mainio täyttää toimiston riemunkiljahduksilla ja energisellä olemuksellaan sekä toimiston seinän piirustuksilla, hyppii ilosta, loikkaa säkkituoliin ja huutaa “pommi!”. Mainion persoonallinen nauru ilostuttaa ja saa hyvälle tuulelle. Toimiston väki kokoontuu juhlistamaan vieraan saapumista kahvikupposen ja naposteltavien äärelle ja kaikilla on iloinen sekä hyvä meininki, nauru ja raikuu ja vitsit lentävät. Mainio saa lahjaksi Mainion paidan sekä jalkapallon, jonka hän innoissaan sieppaa Hannele Mainion kädestä.

Seuraavaksi suuntamme Pyynikin jalkapallokentälle, jossa käydään ottelu Mainio vastaan Mainio. Kentällä on niin mukavaa, ettei Mainio millään haluaisi lopettaa pelaamista. Minä puolestani yritän pysyä vikkelän Mainion perässä kameroineni. Ottelu päättyy Mainion voittoon, olemme kokeneet pelaamisen riemua, haikeina, mutta iloisella mielellä hyvästelimme toisemme.

Olo on väsynyt, mutta onnellinen toiminnan täytteisen päivän jälkeen. Toimistossa on hyvä meininki ja huumori, tuntuu siltä, että olen tullut oikeaan paikkaan. Ensimmäinen päivä Mainiossa Mainion päivänä, mikäs sen mainiompaa.

Kirjoittanut

Oona Seppänen

Oona ja Mainio

 


Alku on Mainio

Tähän on tultu, eli ensimmäiset kaksi viikkoani Mainiolla.

 

3.9.2018 klo 08:30. Kirjoittaja saapuu taloon

Työpaikka vaikuttaa asialliselta, firma kuhisee toimintaa, jolla näyttää olevan suunta ja tarkoitus. Minulle annetaan työpöytä, jonka äärestä näen ikkunasta taivaan ja aistin näyssä jyhkeää symboliikkaa. Ensimmäinen työtehtäväni on kirjoittaa tekstiä omalle vuokranantajalleni. Mitä jos mokaan? Saanko sekä potkut että häädön?

Mainosala on kryptinen ja hektinen, pitää olla tilanteen päällä ja katsoa mitä on viivan alla, sanojen pitää sivaltaa ja kuvien kihelmöidä. Alalla arvostetaan ilman viinanjuontia hankittuja silmäpusseja, sillä ne kertovat itseään säästämättömästä uurastuksesta asiakkaiden, palavereiden, deadlinejen, sloganien sekä ulkomainosten säälimättömässä viidakossa.

Televisiossa ja elokuvissa mainosala kuvataan yleensä helppona ja hauskana puuhasteluna, jossa pilvenpiirtäjällinen rentoja aikuisia puskee kaksituntista työviikkoa ja asuu kattohuoneistoissa. Mielessäni alkaa muovautua teoria. Kyseistä roskaa käsikirjoittavat henkilöt, joiden kyvyt eivät riittäneet copy writereiksi ja he purkavat traumaansa mustamaalaamalla Madison Avenuen ja Satakunnankadun sankareita.

 

7.9.2018. Olen kuin kala vedessä

Viides työpäivä. Mainosala on tempaissut minut mukaansa, kirjoitan kuin mielipuoli, ideoin kuin huumattuna, juoksen palavereissa ja teen tulosta. Samalla erkanen todellisuudesta, mutta en piittaa siitä, sillä olen vielä kolmella säikeellä kiinni realimaailmassa. Työyhteisö kannustaa minua, he näkevät potentiaalini ja ymmärtävät arvoni, huhut bonuksista ja osakkuudesta alkavat levitä.

 

10.9.2018. Välitilinpäätös

Toinen työviikko alkaa ja pohdin asemaani mainonnan polttopisteessä. Annan toimistolle kaikkeni ja jätän itselleni vain sen verran että kotiarki pyörii. Viikkopalaverissa esiinnyn rennon itsevarmasti, otan kaikki mahdolliset työt vastaan sekä ilmoittaudun kaikkeen vapaaehtoiseksi. Mainoshain on uitava koko ajan, muuten se ei saa happea. Olen päässyt alkuun, enkä ole palamassa loppuun, olen siinä tilassa, joka näkyy sekä toimistomme että asiakkaidemme taseissa. Olen ytimessä.

 

15.9.2018. Tilinteko

Kymmenes työpäivä. Luojani, mitä olenkaan saanut aikaan. Tunnen olevani mainoskirjoittamisen veteraani sekä omien aivomyrskyjeni varmaotteinen kirjuri. Kaikki aiempi mainostyö tuntuu kaukaiselta, kuin jonkun toisen tekemältä, sillä nyt olen Mainiolla ja Mainio on minussa. Asetelma saa minut luomaan kampanjoita, jotka näyttävät stadionkiertueelta, kuulostavat klubikeikalta ja nousevat suoraan listojen kärkeen.

Mainostoimistotyö on kiihkeää, räväkkää ja tajunnan rajoja koettelevaa. Mainoskirjoittaja operoi kapitalismin etulinjassa, säälimättömässä paineessa sekä suurten odotusten keskellä. Onneksi vahva psyykeeni suojaa minua harhaisuudelta ja minäkuvan vääristymiltä.

Kaksi viikkoa ja tähän on tultu. Minä rakastan työtäni.

Kirjoittanut

Matti Pekkala

viestintäsuunnittelija


1 2 3 4 12