Gone fishing – minne kalaan lomalla?

Timo M | 04.07.2018

Mainiossa kesälomat ovat alkaneet pyörimään. Ensimmäiset ovat jo päässeet latailemaan akkuja, muutamat meistä vielä painaa pari viikkoa. Suljettuna olemme heinäkuun kaksi viimeistä viikkoa, 16. – 29.7.

Juuri lomalle lompsinut Samu on osoittautunut yhden kuvan Instagram-otannalla suureksi kalamieheksi. Täten tribuutiksi Samun oletetulle harrastukselle listasimme Pirkanmaan parhaat kalapaikat. Näitä ei moni hämeenlinnalainen graafinen suunnittelija nimittäin tiedä!

Useat ovat ns. off the beaten path -kohteita, joihin kannattaa lähteä ihan jo paikan takia. Ja koska hyvä pitää laittaa kiertämään, tässä myös vinkit teille:

Paras paikka nostaa haukea ruohikkouistimella

Haukijärvi. Kyröskosken ja Häijään puolivälistä löytyvä pienehkö järvi on varma paikka nostaa muutama parikiloinen hauki. Rannat ovat vehreitä: ruohoa ja lumpeita. Jos nämä eivät nappaa, koukussa on melko hyvällä todennäköisyydellä hauki. Viereen on Googlen karttojen mukaan avattu vohvelikahvila, joten täältä saa muutakin kuin terhakoita petokaloja.

 

Paras paikka onkia keskisuuria ahvenia

Jaarilansalmeen laskeva oja Juupajoen Sukkilassa. Tämä on kosteikkoalue, jossa ei ilman saappaita ja hyttysmyrkkyä pärjää. Kannattaa silti käydä kokeilemassa, sillä tässä ojassa on lämpimänä kesäpäivänä isoa ahventa, jota saa lähes nostamalla. Varaudu, että jossakin vaiheessa saapas hörppää vettä tai jää jumiin mutaan: ojan reuna-alueet ovat yllätyksellisiä.

 

Paras paikka pilkkiä kuhaa tasapainolla


Intianlahti. Tämä on vaikea kohde sunnuntaikalastajalle, mutta jos veneen saat käyttöön, Siurosta löytyvä Intianlahti, Lukkilansalmi ja Alasenlahti – itse asiassa koko Kuloveden itäpääty Haapaniemensalmelle asti – on mahtavaa kuhanpilkkimisaluetta. Veneen perään moottori kiinni ja kaikuluotain mukaan: järven pohjassa on täällä monia jyrkkiä rinteitä, joista voi löytyä useamman kilon kokoista kalaherkkua. Liikkellä kannattaa olla aikaisin, parhaat ottiajat ovat useimmiten aamulla. Välineenä tasapaino, semmoinen tupakanholkista tehty.

 

Paras paikka viettää aurinkoinen kesäpäivä onkien ja uiden


Iso Vuorijärvi Orivedellä. Tämä kohde on niin kaukana, että usko ehtii matkalla loppua, mutta kannattaa vain kävellä perille asti. Täältä löydät kivan kalliorannan ja grillipaikan. Järven kristallinkirkkaassa vedessä on jonkin verran kalaa, joita voit kesäpäivää viettäessä kalastella, jos mieli tekee. Varsinkin jyrkemmällä rannalla pohjasta löytyy paljon pystyssä olevia puunrunkoja, joten sillä puolella kannattaa uida ja kalastella varovaisesti. Hieno luontokohde, jossa voi törmätä myös sukeltajiin.

 

Näillä vinkeillä saat varmasti kesältä muutaman uuden kalajutun kerrottavaksi. Jos tiedät parempia, kuulemme mielellämme, minne kannattaa lähteä vapa kädessä. Uusia ottipaikkoja etsitään aina!

Lue myös

Mitä sitä kaunistelemaan, markkinointi digialustoilla joko toimii tai ei toimi. Nämä kolme mittaria kertovat, oletko missannut jotakin todella olennaista.

Mainio | 10.02.2021

Toiminnan keskiöön ei kuulu myynti eikä sinne kuulu markkinointi, ei tuotekehitys eikä hallintoneuvosto. Siellä ei ole tilaa kassavirralle, balanced score cardille eikä yhtiökokoukselle. Ainoa aurinko on asiakas. Yrityksen hyöty sidosryhmilleen syntyy asiakkaan palvelemisesta.

Mainio | 28.01.2021

Instagram jo Facebookin tuntumassa, LinkedIn yllättävän vahva. Tällä kertaa kysymys kuuluu yksinkertaisesti: montako käyttäjää eri…

Mainio | 11.01.2021

Oman brändin luominen on ollut meille tärkeä vaihe, ja siinä Mainio on ollut apuna

Mainio | 16.09.2020

Uskon, että koska molemmat yritykset, Mainio ja me, olemme yrittäjävetoisia pk-yrityksiä, niin yhteisen kielen löytäminen on ollut helppoa.

Mainio | 14.08.2020

Suomeksi ja englanniksi tehty asiakaslehti auttaa LAGOa sidosryhmä- ja asiakasviestinnässä.

Mainio | 24.04.2020

Etätyön jatkuessa hamaan tulevaisuuteen on Mainiossa otettu käyttöön etätyöasu.

Mainio | 01.04.2020

21 vuotta Tampereelta käsin kotimaista markkinointialaa eteenpäin vienyt Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio on päättänyt reagoida Korona-virukseen.

Mainio | 13.03.2020

Aluksi etsitään yleistermeillä ja brändihaut tulevat vasta toisena. Täten kaikki toimijat ovat samalla viivalla, ja vain hakukoneoptimointi ja hakusanamainonta ratkaisevat.

Mainio | 27.02.2020
Onko kysyttävää? Lähetä viesti!