Yrittäjien sanotaan olevan rohkeita. Todellisuudessa tosipaikan tullen rohkeita on vain valitettavan pieni osa. Kysyttäessä yrittäjien tahtoa kasvaa, suurin osa ei sitä halua. Ymmärtäähän sen. Turvallisen toimivaksi todettu liiketoimintamalli, sopivasti hyviä työntekijöitä sekä asiakkaita ja vuodesta toiseen vakaa liikevaihtoluokka. Toiminta tasaisen kannattavaa ja hallittavissa. Ei tätä seesteisyyttä kannata rikkoa hötkyilemällä eikä hyviä työntekijöitäkään puussa kasva. Syitä pysyä aloillaan on perinteisesti ollut monia.
Elämme epävakaita aikoja, joina yrityksiä menee konkurssiin ennätysvauhtia.
Olivat konkurssien takana sitten ohjauskorkojen nousu, ostovoiman yleinen heikkeneminen tai raaka-ainekustannusten kallistuminen, se on sinänsä yhdentekevää. Mikä taas ei ole yhdentekevää on se, että konkurssi on aina tragedia. Tragedia jolla voi olla pitkäkestoisiakin vaikutuksia yrittäjien ja työntekijöiden elämiin.
Ilmiselvien taloudellisten seuraamusten lisäksi konkurssit myös vähentävät toimialojen palveluiden tarjonnan määrää, joko paikallisesti tai kansallisesti. Kysyntä ei useinkaan laske samassa suhteessa. Tämä aiheuttaa tilanteen jossa yrittäjän pitää kysyä itseltään onko uskallusta kasvaa. Järkevästi.
Jos uskallusta on, mieti oletko toimialallasi tunnettu? Ketä haluaisit asiakkaaksesi? Tietävätkö he, että haluat juuri heidät asiakkaaksesi tai yhteistyökumppaniksesi? Tunnettavuudesta puhutaan paljon, mutta se ei aina riitä. On myös korvaamattoman tärkeää aktivoitua ja kertoa avoimesti ambitioistaan tehdä kauppaa, tutustuttaa osaamiseesi ja muodostaa liikesuhteita kohdeasiakkaisiin. Näihin haasteisiin tarttuu markkinointiviestintä ja kysymyksiisi on vastaukset tiimillämme.
Nyt on oikea hetki olla näkyvillä. Nyt on loistava aika haalia hyviä asiakkuuksia ja taitavia työntekijöitä. Molempia on vapaana.
Meitä kiinnostavat hyvät asiakkuudet ja haluamme tehdä kauppaa kanssasi. Tarjoamme maksua vastaan markkinaosuuksia.
-Sami