Vuodenvaihde 2023 on ollut isojen muutosten aikaa Mainostoimisto Mainiossa. Yhtiön perustaja, pitkään ja merkittävästi pirkanmaalaisessa mainoskentässä vaikuttanut Hannele Hyödynmaa, siirtyi pois Mainion vetäjän ja pääomistajan paikalta.
Hannele Hyödynmaa perusti Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainion vuonna 1999 toiminimenä.
- Lähes 5 vuotta toimin ensin yksinyrittäjänä ja noin 20 vuotta työnantajayrittäjänä sekä monissa yrittäjien etujärjestöissä. Nyt oli asetettava terveyteni etusijalle, ja koska uusi hyvä vetäjä oli tiedossa, niin luopuminen yrityksestäni, kolmannesta lapsestani, oli lopulta hyvin helppoa, sanoo Hannele.
Hannele teki Mainion pääomistuksesta yrityskaupan Sami Suosalon kanssa. Hannelen siirtyessä kuluvan vuoden ajaksi yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi, Sami Suosalo otti kokonaisvastuun operatiivisesta toiminnasta yrityksen toimitusjohtajana ja yrittäjänä.
- Sami on hyvin yrittäjä- ja myyntihenkinen, ja koin, että hän voi viedä yrityksen liiketoimintaa eteenpäin. Olemme Samin kanssa myös sukua, joten omistajuus pysyy suvussa, kertoo Hannele.
Sami Suosalo on aiemmin toiminut myynnin johtotehtävissä pankki- ja vakuutusalalla sekä johtanut myyntityötä niin konsultointi- kuin rakennusyrityksille.
- Tuon toimintaan paljon myynnillistä osaamista sekä näkemystä liiketoimintamallien ja liidinhankinnan rakentamisesta. Edellisissä rooleissani olen rakentanut myyntikonsepteja sekä automatisoinut palveluiden myyntityötä. Tästä kokemuksesta on varmasti hyötyä niin Mainiolle kuin asiakkaillemme, kertoo Sami.
Alkuvuosi 2023 Mainiossa keskitytään palveluiden tuotteistamiseen ja hallittuun kasvuun.
- Mainio tarjoaa yhä samoja, totutun laadukkaita palveluita. Samalla olemme aloittaneet aktiivisen uusien toimintatapojen ja -mallien kartoittamisen ja tarkastelemme tarjontaamme markkinalähtöisesti. Tavoitteenamme on entisestään vahvistaa Mainion asemaa ja rakentaa mainetta kekseliäänä, luovana ja tuloksellisena toimijana.
Lähde mukaan uuden yrittäjän kelkkaan, siirrä mainostilisi Mainioon.